Ja näin lähes kaksi viikkoa on kulunut viime julkaisusta.

Blogi ei kuitenkaan unohtunut heti kun sain ensimmäisen julkaisun kirjoitettua, en ole ollut kahta viikkoa humalassa, en edes sokerihumalassa, mutta jotain todella epämääräistä on tullut tehtyä kun tuloksia ei ole tullut. Vaikka otsikosta ehkä sellaisen kuvan saattaa saada. Pahoittelut.

Liikkumassa olen käynyt, mutta ruokavalion kanssa on edelleen ongelmia. Ei sen niin vaikeaa pitäisi olla sitä noudattaa, mutta kun on koko elämänsä palkinnut itsensä ruualla, niin voin kertoa että kyllä se on. Teet raskaan viikonlopun töissä (99% ravintola-alan viikonlopun iltavuoroista on henkisesti suht raskasta), tai tuplavuoron kahdessa eri baarissa, tekee mieli nukkua seuraava viikko. Noh, eihän sitä koko viikkoa voi nukkua, joten heräät seuraavana päivänä kello 14-15 väsyneenä ja ajat kauppaan, haet vähän syötävää ja siirryt sohvalle katselemaan telkkaria.

Niin, selityksiä ja tekosyitä riittää. On hienoa omata mielikuvitusta, kun keksii niin hyviä tekosyitä että niihin lähes uskoo itsekkin. Kukaan muu niihin ei sitten taida uskoakkaan. Huomenna meitsi tsemppaa taas. Ihan oikeasti. En enää kehtaa toista tälläistä EPIC FAIL- julkaisua kirjoittaa.

Kahden viikon urheilusuorituksiini kuului:

-2x BodyAttack

-1xBodyCombat

-1xBodyStep

-1xSali

-1x6,4km lenkki

Liikunnallisesti ei siis eeppistä feilausta, mutta jos tähän kirjoittaisin ruokapäiväkirjan tuolta kahdelta viikolta niin heikompi voisi oksentaa. Ja siihen vielä juomapuoli. Huh!

Käyn siis kuntokeskuksessa jossa on LesMills-jumpat. Siitä tuo Body-liite. Minulle, perusjumpparille se siis tarkoittaa sitä, että kun menen esim bodyattackiin, niin ei ole väliä kenen tunnille menen, koska koreografia ja musiikit on kaikilla sama n.3kk ajan. Loppuvaiheessa ohjaajalla on oikeus muunnella ohjelmaa mielensä mukaan, mutta omalla kohdalla se on jopa toivottavaa kun samaa ohjelmaa ja samoja musiikkeja on tahkottu pari kertaa viikossa sen parin kuukauden ajan. Ainoa jumppa jonka ohjelmaan en ole vielä kertaakaan ehtinyt kyllästymään, on BodyAttack. Jestas. Eihän siihen voi kyllästyäkkään, kun pari ekaa biisiä on alkulämmittelyä ja sen jälkeen alkaa sen verran kova tulitus että lopputunnista ei ole mitään käryä mitä on tehty, mutta sen huomaa että jopa silmäripsistä tippuu hikeä. Ja pakarat huutaa hoosiannaa. Olen siis rakastunut attackiin täysin ja tunnin jälkeen on aina olo että nyt on annettu kaikki mitä on annettavana. Kertoo lajista paljon myös se että tunnilla käy paljon miehiä. Attack tunnilla saa hyppiä ja pomppia ja punnertaa ja juosta ja tehdä "parit" askelkyykyt hypyllä tai ilman, mutta vaikka ei ole hyppypäivä tai juoksupäivä, niin se ei ole syy jättää kokeilematta tätä tuntia (tai mitään muutakaan tuntia), koska ohjaaja kertoo aina miten voi vaihtoehtoisesti suorittaa liikkeet. Ainakin meillä kertoo. Ja se kai kuuluu LesMillsin konseptiinkin? Ja itseä varten sinne mennään. Eli, pointtina on, että rohkeasti kokeilemaan. Kaikkea mitä lukkarista löytyy. Voi löytyä uusia lajeja. Itsellä tämä Attack oli löytö.

Steppihän on aika perus jalkatreeni steppilaudalla jonka kaikki tietää, ja tää on myös erittäin kivaa sen jälkeen kun oppii perusliikkeet, eikä enää tarvitse tuijottaa lautaa ja jalkojaan. Ja kerran kun sieltä laudalta on pudonnut, niin tajuaa että ei se maailman loppu ole. Kunhan ei väännä jalkaansa siis. Ja kaadu naapurin päälle. Näin ei siis käynyt minulle! Mutta jos näin kävisi niin coolina vaan, naurahdat ja jatkat tunnin loppuun. Eihän nää kestä kun 55 minuuttia.

Combat oli laji jonne äitee minut vei ensimmäisen kerran ja josta sain kipinän liittyä salille. Se on yhdistelmä eri taistelulajeja, ei niin vakavalla mielellä, mutta kyllä sitä itsensä tuntee Bruce Leeksi aina välillä siellä. Itse tosin kyllästyn combattiin erittäin nopeasti ja käyn siellä yleensä kuukauden verran ohjelman vaihtumisen jälkeen.

Itsellä ei ole pahaa sanottavaa LesMills-jumpista, tykkään, ainoa asia mistä voisin sanoa, mutta en sano, on musiikit. Argh. On Mileytä, Siaa, Katy Perryä ym mitä en kuuntele edes salaa yksin kotona. Tiedän kuitenkin kuuluvani vähemmistöön, ja autossa jumpalle ajaessa luukutan Radio Cityä että selviän 55 minuuttisesta jumppatuokiosta. Joskus ohjelmiin on piilotettu kappale Metallicaa tai Five Finger Death Punchia, ja sen biisin teen aina erityisellä asenteella rokki-irvistys naamalla.

Salilla onkin kiva käydä kun saa valita omat musiikkinsa ja... Siihen ne hyvät puolet kai loppuvatkin. Ei vaiskaan, ensin en yhtään tykännyt käydä salilla, lintsailin vain ja heti jos vähän tuntui jossain niin lähdin saunan kautta pukkariin. Kävin kuitenkin ahkerasti jonkin aikaa lintsailemassa ja katselemassa ja palloilemassa ja sitten se vaan yhtäkkiä lähti. Mikään ei voita sitä tunnetta kun saat jalkaprässiin 117kg:lla 3x 15 toistoa, hiki valuu ja Richie Sambora tiluttelee korvanapeissa Born to be my babyn riffiä, ihan vaan sua varten. Sitten nouset siitä penkistä ja meinaat lentää naamalleen lattialle, koska unohdit jalkaprässinhuumassa että olit tehnyt vähän askelkyykkyjäkin ja syväkyykkyjä kahvakuulalla ja nyt sun jalka ei nouse mihinkään. Ensin pitää varmistaa ettei kukaan nähnyt äskeistä horjahtamista ja sitten coolina pyyhkiä pyyhkeellä hikeä ja ottaa huikka vesipullosta ja katsella kuinka reidet tärrää. Sitten pitää taputtaa itseään selkään ja kiittää Bon Jovia upeasta tsemppibiisistä ja coolisti jatkaa matkaansa pukkareille.

Että juuh, sekavana ilmeisesti jatkuu, mutta nyt on se sokerihumala päällä ja ajatus juoksee nopeampaa kuin sormet ehtii kirjoittaa. LesMills- jumppia on muitakin, mutta niistä lisää jos noudatan omaa neuvoani ja menen niitä kokeilemaan! No, kunhan koijjaan, oonhan mä suurimman osan niistä kokeillut, tanssitunnit olen jättänyt väliin, koska I don't dance.

Tässä kuitenkin viikon tsemppibiisi, oma henkilökohtainen suosikkini askelkyykkyihin, jos tällä ei lähde, niin en tiedä millä lähtee!

https://www.youtube.com/watch?v=fpez7uwqSac