Ja näin lähes kaksi viikkoa on kulunut viime julkaisusta.

Blogi ei kuitenkaan unohtunut heti kun sain ensimmäisen julkaisun kirjoitettua, en ole ollut kahta viikkoa humalassa, en edes sokerihumalassa, mutta jotain todella epämääräistä on tullut tehtyä kun tuloksia ei ole tullut. Vaikka otsikosta ehkä sellaisen kuvan saattaa saada. Pahoittelut.

Liikkumassa olen käynyt, mutta ruokavalion kanssa on edelleen ongelmia. Ei sen niin vaikeaa pitäisi olla sitä noudattaa, mutta kun on koko elämänsä palkinnut itsensä ruualla, niin voin kertoa että kyllä se on. Teet raskaan viikonlopun töissä (99% ravintola-alan viikonlopun iltavuoroista on henkisesti suht raskasta), tai tuplavuoron kahdessa eri baarissa, tekee mieli nukkua seuraava viikko. Noh, eihän sitä koko viikkoa voi nukkua, joten heräät seuraavana päivänä kello 14-15 väsyneenä ja ajat kauppaan, haet vähän syötävää ja siirryt sohvalle katselemaan telkkaria.

Niin, selityksiä ja tekosyitä riittää. On hienoa omata mielikuvitusta, kun keksii niin hyviä tekosyitä että niihin lähes uskoo itsekkin. Kukaan muu niihin ei sitten taida uskoakkaan. Huomenna meitsi tsemppaa taas. Ihan oikeasti. En enää kehtaa toista tälläistä EPIC FAIL- julkaisua kirjoittaa.

Kahden viikon urheilusuorituksiini kuului:

-2x BodyAttack

-1xBodyCombat

-1xBodyStep

-1xSali

-1x6,4km lenkki

Liikunnallisesti ei siis eeppistä feilausta, mutta jos tähän kirjoittaisin ruokapäiväkirjan tuolta kahdelta viikolta niin heikompi voisi oksentaa. Ja siihen vielä juomapuoli. Huh!

Käyn siis kuntokeskuksessa jossa on LesMills-jumpat. Siitä tuo Body-liite. Minulle, perusjumpparille se siis tarkoittaa sitä, että kun menen esim bodyattackiin, niin ei ole väliä kenen tunnille menen, koska koreografia ja musiikit on kaikilla sama n.3kk ajan. Loppuvaiheessa ohjaajalla on oikeus muunnella ohjelmaa mielensä mukaan, mutta omalla kohdalla se on jopa toivottavaa kun samaa ohjelmaa ja samoja musiikkeja on tahkottu pari kertaa viikossa sen parin kuukauden ajan. Ainoa jumppa jonka ohjelmaan en ole vielä kertaakaan ehtinyt kyllästymään, on BodyAttack. Jestas. Eihän siihen voi kyllästyäkkään, kun pari ekaa biisiä on alkulämmittelyä ja sen jälkeen alkaa sen verran kova tulitus että lopputunnista ei ole mitään käryä mitä on tehty, mutta sen huomaa että jopa silmäripsistä tippuu hikeä. Ja pakarat huutaa hoosiannaa. Olen siis rakastunut attackiin täysin ja tunnin jälkeen on aina olo että nyt on annettu kaikki mitä on annettavana. Kertoo lajista paljon myös se että tunnilla käy paljon miehiä. Attack tunnilla saa hyppiä ja pomppia ja punnertaa ja juosta ja tehdä "parit" askelkyykyt hypyllä tai ilman, mutta vaikka ei ole hyppypäivä tai juoksupäivä, niin se ei ole syy jättää kokeilematta tätä tuntia (tai mitään muutakaan tuntia), koska ohjaaja kertoo aina miten voi vaihtoehtoisesti suorittaa liikkeet. Ainakin meillä kertoo. Ja se kai kuuluu LesMillsin konseptiinkin? Ja itseä varten sinne mennään. Eli, pointtina on, että rohkeasti kokeilemaan. Kaikkea mitä lukkarista löytyy. Voi löytyä uusia lajeja. Itsellä tämä Attack oli löytö.

Steppihän on aika perus jalkatreeni steppilaudalla jonka kaikki tietää, ja tää on myös erittäin kivaa sen jälkeen kun oppii perusliikkeet, eikä enää tarvitse tuijottaa lautaa ja jalkojaan. Ja kerran kun sieltä laudalta on pudonnut, niin tajuaa että ei se maailman loppu ole. Kunhan ei väännä jalkaansa siis. Ja kaadu naapurin päälle. Näin ei siis käynyt minulle! Mutta jos näin kävisi niin coolina vaan, naurahdat ja jatkat tunnin loppuun. Eihän nää kestä kun 55 minuuttia.

Combat oli laji jonne äitee minut vei ensimmäisen kerran ja josta sain kipinän liittyä salille. Se on yhdistelmä eri taistelulajeja, ei niin vakavalla mielellä, mutta kyllä sitä itsensä tuntee Bruce Leeksi aina välillä siellä. Itse tosin kyllästyn combattiin erittäin nopeasti ja käyn siellä yleensä kuukauden verran ohjelman vaihtumisen jälkeen.

Itsellä ei ole pahaa sanottavaa LesMills-jumpista, tykkään, ainoa asia mistä voisin sanoa, mutta en sano, on musiikit. Argh. On Mileytä, Siaa, Katy Perryä ym mitä en kuuntele edes salaa yksin kotona. Tiedän kuitenkin kuuluvani vähemmistöön, ja autossa jumpalle ajaessa luukutan Radio Cityä että selviän 55 minuuttisesta jumppatuokiosta. Joskus ohjelmiin on piilotettu kappale Metallicaa tai Five Finger Death Punchia, ja sen biisin teen aina erityisellä asenteella rokki-irvistys naamalla.

Salilla onkin kiva käydä kun saa valita omat musiikkinsa ja... Siihen ne hyvät puolet kai loppuvatkin. Ei vaiskaan, ensin en yhtään tykännyt käydä salilla, lintsailin vain ja heti jos vähän tuntui jossain niin lähdin saunan kautta pukkariin. Kävin kuitenkin ahkerasti jonkin aikaa lintsailemassa ja katselemassa ja palloilemassa ja sitten se vaan yhtäkkiä lähti. Mikään ei voita sitä tunnetta kun saat jalkaprässiin 117kg:lla 3x 15 toistoa, hiki valuu ja Richie Sambora tiluttelee korvanapeissa Born to be my babyn riffiä, ihan vaan sua varten. Sitten nouset siitä penkistä ja meinaat lentää naamalleen lattialle, koska unohdit jalkaprässinhuumassa että olit tehnyt vähän askelkyykkyjäkin ja syväkyykkyjä kahvakuulalla ja nyt sun jalka ei nouse mihinkään. Ensin pitää varmistaa ettei kukaan nähnyt äskeistä horjahtamista ja sitten coolina pyyhkiä pyyhkeellä hikeä ja ottaa huikka vesipullosta ja katsella kuinka reidet tärrää. Sitten pitää taputtaa itseään selkään ja kiittää Bon Jovia upeasta tsemppibiisistä ja coolisti jatkaa matkaansa pukkareille.

Että juuh, sekavana ilmeisesti jatkuu, mutta nyt on se sokerihumala päällä ja ajatus juoksee nopeampaa kuin sormet ehtii kirjoittaa. LesMills- jumppia on muitakin, mutta niistä lisää jos noudatan omaa neuvoani ja menen niitä kokeilemaan! No, kunhan koijjaan, oonhan mä suurimman osan niistä kokeillut, tanssitunnit olen jättänyt väliin, koska I don't dance.

Tässä kuitenkin viikon tsemppibiisi, oma henkilökohtainen suosikkini askelkyykkyihin, jos tällä ei lähde, niin en tiedä millä lähtee!

https://www.youtube.com/watch?v=fpez7uwqSac

 

 

Enpä koskaan uskonut olevani tässä tilanteessa, miettiväni siis mitä kirjoittaisin BLOGIINI. En ole koskaan ollut kiinnostunut bloggailusta, enkä ole lukenut säännöllisesti mitään blogia (paitsi Johanna Tukiaisen Seiska-Liveä aina välillä, mutta shh... siitä aiheesta).

Minulla ei ole mitään käsitystä miten tai mitä tänne pitäisi kirjottaa, ja mikä kiinnostaisi ihmisiä. Onneksi ajatukseni olikin siis tehdä tämä blogi täysin itseäni varten. Ja mahdollisesti muutamaa kaveriani varten jotka pakotan lukemaan tämän. Ja äitiäni, joka luultavasti haluaa nähdä ja lukea tämän siltä varalta että kehtaako liikkua seurassani enää. MUHHAHHA.

Joten pääni on tyhjä ja jopa se lautasia yhteen hakkaava apina on hiljentynyt.

Noh, aloitetaan helpolla, eli olen naispuolinen Suomalainen ihminen, työskentelen ravintola-alalla, tällä hetkellä baarissa, vaikka koulutukseltani olen media-assistentti. Kyynel. On baarissakin ihan kivaa. Välillä. Hyvin harvoin, mutta ehkä joskus. Ehkä. Tavoitteenani on päästä opiskelemaan alaa, siis media-alaa, vielä lisää, ja joskus elättää itseni niillä hommilla.

Rakastan rock-musiikkia, vaikka jotkut ovat sitä mieltä että rakastamani Bon Jovi ei ole rokkia, mutta kyllä se on. Kuuntelen 80-luvun tukkaheviä, mutta myös metalcorea, ja nykypäivän rokkenrollia. Ja iskelmää ja noh, kaikkea hyvää musiikkia. 70 ja 80-luvulla tehtiin huomattavasti asenteellisempaa settiä, mutta on nykyään joitain poikkeuksia. Ei nyt juuri tule yhtään mieleen, mutta kai niitä on? No okei, Avenged Sevenfold OLI hyvä. Ei ole enään.

Luen paljon myös kirjoja. Viimeisin lukemani jalokivi oli joululahjaksi saatu Aerosmith keulakuvan Steven Tylerin omaelämänkerta. Siinä oli menoa ja meininkiä. Ei siitä enempää. Lue itse jos jäi kiinnostamaan. Suosittelen.

Oikean ammattini puolesta saan istua paljon tv:n  ääressä ja katsella elokuvia ja tv-sarjoja. Pitäähän mun pysyä ajantasalla mitä Hollywoodissa tapahtuu! Kjeh heheh... Rakastan kauhuelokuvia. The X-Filesiä ja P.S. I Love you:ta, ÖÖ... Nyt lipsahti, mutta onhan se nyt hyvä elokuva! Minä itken kun pieni apina JOKA IKINEN KERTA! Pyrin kuitenkin pitämään imagostani kiinni ja katselemaan kauhuelokuvia ja kovan luokan komediasarjoja.

Onnittelut siitä jos jaksoit lukea tänne asti, sillä nyt selviää se, miksi oikeasti kirjoitan tätä "blogia". Voiko tätä jo sanoa blogiksi? No, mutta asiaan. Saatoit ehkä huomata kiinnostuksenkohteeni, jos ajatuksesi ei aivan kauheasti harhaillut. Ongelmani on siis se että viihdyn aivan liian hyvin oman pääni sisällä lukien kirjoja ja itkien kuinka kaunis elokuva Gravity on. Ei pelkästään George Clooneyn takia, vaan ihan sen takia, että elokuva on mielettömän kaunis. Nousee tippa linssiin taas asiaa ajatellessa... Mutta niin. Viihdyn hyvin paljon myös sipsipussin ja karkkipussin seurassa. Ylipainoa on kertynyt, koska liikunta ei ole se ajanviete johon välttämättä haluaisin aikaani tuhlata. Ja syöminen on kivaa. Ja energiajuomat on kans hyviä.

Olen ollut laihdutuskuurilla, tai siis elämäntapamuutoksella tässä nyt hyvän aikaa, mutta olen jämähtänyt, ja kun harppaan askeleen eteenpäin, otan kaksi askelta taaksepäin. Suoraan sanottuna vit*... kun en saa itseäni niskasta kiinni. Sitten sain älynväläyksen viime yönä. Teen tästä kunnon projektin, niin että en kehtaa repsahdella! Kun pukee omat ajatuksensa sanoiksi, sitä miettii tekstiä lukiessaan että hei kamoon, ei se nyt voi olla noin vaikeaa. Oman päänsä sisällä asiat vaan pyörivät ympyrää ja muuttuvat satamiljoonaa kertaa pahemmiksi. Kokeillaan nyt sitten näin! Ja tuleepahan harjoiteltua vähän tätä kirjoittamista ihan ohimennen!

Ja blogin otsikko kertoo sitten palkinnosta joka odottaa kun saavutan tavoitepainon. (Jos rahapussi sallii). Eli kaksi viikkoa Los Angelesissa vuoden lopulla. Kova säästäminen on jo alkanut, tipit on mennyt säästöpääkalloon ja kun rahaa ei mene enää viinaan tai ulkonasyömiseen, karkkeihin ja sipseihin, oletan että säästän siinäkin jonkin verran. Ensisijainen matkakohde on siis ihana Los Angeles, jossa olen viikon aikaisemmin lomaillut, mutta jos nyt niin ikävästi käy että taloudellinen tilanne on kuralla, niin tyydyn sitten vaikka Tallinanmatkaan. Pääasiahan tässä on se elämänmuutos.

Ei, en mä kyllä voi valehdella itselleni, pakko mun on sinne Losiin päästä! Säästän vuoden lisää ja meen sit... noh noh, karkaa taas käsistä tää juttu.

Olen vähän huono ihminen kun en kerro aloituspainoani, koska hävettää liikaa, mutta tulen kertomaan viikoittain paljonko on lähtenyt ja minkälaisella liikunnalla. Mulla on ammattilaisen tekemä ruokavalio, joka on suuri osa laihtumista! Suosittelen sitä kaikille painoa pudottaville. Ja nimenomaan ammattilaisen tekemää ruokavaliota! Hyvä olo on taattu ja virtaa piisaa. Onneks huomasin kirjoitusvirheen, s-kirjain oli livennyt "virtaa"- sanaan. Hihhih.

Usko tai älä, itse en ole ammattilainen, joten ei mitään käryä liikunko oikein vai en, joten en suosittele ottamaan mallia! Teen niinkuin itsestä tuntuu hyvälle, lepopäiviä (<3) unohtamatta.

Hei, tässä tää eka teksti nyt sitten varmaan olis. Oon varmaan unohtanut kaikkea oleellista ja tyrkännyt tilalle kaikkea epäoleellista, mutta eiköhän tämä tästä. Matka on pitkä.

 Kiitos, jos jaksoit tänne asti lukea, ja "oot vähän outo" tai "luuletko olevasi hauska?" kommentit saa jättää suosiolla pois, koska joo, oon outo ja ei, en edes luule olevani hauska, HAHHAHHAH! No luulenpas!

Viikon tsemppibiisi <3 Koska olemme kaikki kauniita. (Ei tää biisi kyl siitä kerro mut...)

https://www.youtube.com/watch?v=wXqQGJxSNiQ